Henkilökohtaisesti tärkeissä asioissa koetun oikeudenmukaisuuden vaatimus voi edellyttää suullisen käsittelyn järjestämistä. Asian merkittävyys asianosaiselle ei kuitenkaan yleensä ole ratkaisevaa harkittaessa suullisen käsittelyn järjestämisen tarpeellisuutta (esim. EIT Grande Stevens v. Italia (2014); Jussila v. Suomi (2006)).
Asianosaiseen rinnastetaan hallintoviranomainen, jonka päätökseen muutosta haetaan. Yksityistä asianosaista ei kuitenkaan voida velvoittaa korvaamaan valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön oikeudenkäyntikuluja, ellei hän ole esittänyt ilmeisen perusteetonta vaatimusta. Lisäksi oikeudenkäyntikuluja koskevissa hallintolainkäyttölain säännöksissä viitataan laajasti oikeudenkäymiskaaren sääntelyyn.
Lisäksi oikeuskäytännössä on perinteisesti painotettu yksilön oikeusturvan toteuttamista takaavia laadullisia vaatimuksia, kuten oikeusturvan kattavuuteen, vaikuttavuuteen, tehokkuuteen ja nyttemmin myös yhdenmukaisuuteen perustuvia kriteereitä. Oikeuskäytännössä on pyritty määrittelemään vähimmäiskriteereitä eräille oikeusturvan tehokkuuden kannalta keskeisille menettelyn osatekijöille. Nämä vaatimukset koskevat muun muassa väliaikaista oikeussuojaa, hallintopäätöksen valituskelpoisuutta, valitusaikoja, tuomioistuimen tutkimisvelvollisuutta, päätösten täytäntöönpanokelpoisuutta, sovellettavia prosessuaalisia määräaikoja ja velvollisuutta pyytää ennakkoratkaisu. Niin ikään yksityisen asianosaisen prosessuaalista asemaa määritteleviä puolustuksen oikeuksia on täsmennetty oikeuskäytännössä. Asianosaisella on muun muassa oikeus tulla kuulluksi ja tutustua päätöksen perusteena oleviin asiakirjoihin (esim. EUT C-300/11 ZZ 2013) sekä saada perusteltu päätös (esim. EUT C-619/10 Trade Agency 2012).
Esitysluonnoksen valmistelussa ovat vaihtoehtoina olleet nykyisen hallintolainkäyttölain muuttaminen ja uuden lain säätäminen. Nykyisen lain muuttaminen toisi selkeästi esiin sen, että keskeisiä hallintolainkäytön periaatteita ei ole tarkoitus muuttaa. Uuden lain säätäminen on kuitenkin selkeämpi vaihtoehto, sillä lakiin tulisi paljon muutoksia. Uuden lain säätäminen antaa myös mahdollisuuden tarkistaa lain rakennetta.
EIT:n mukaan myöskään esimerkiksi pelkkä ajan säästäminen ei oikeuta oikeudenkäynnin vastavuoroisuudesta poikkeamiseen (EIT Zagrebačka Banka D.D. v. Kroatia 2013 ja EIT Nideröst Huber v. Sveitsi 1997).
Nykyisin purkuhakemuksen tekeminen korkeimpaan oikeuteen edellyttää asiamiehen tai avustajan käyttämistä. Vastaava säännös olisi perusteettomien purkuhakemusten välttämiseksi tarpeen myös haettaessa lainvoimaisen päätöksen purkua korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
oikeus maksuttomaan oikeusapuun tarpeen vaatiessa.